Joukkue
Netcyclerin monialaiseen ja monitaitoiseen tiimiin kuuluvat:
Henni Ahvenlampi
Henni on mukaansatempaava yhteisönrakentaja. Verkon yhteisöpalvelujen tuntemus ja kokemus ekodesign- ja salsatapahtumien tuottamisesta mahdollistavat käyttäjälähtöisen otteen myös Netcyclerin yhteisön tuki- ja markkinointitehtäviin. Monipuolista ammattiosaamista on kertynyt myös verkko- ja neuvontapalveluiden kehittämisestä maahanmuuttajille, työstä ulkoasiainhallinnossa sekä designin jälleenmyynnissä. Henni on koulutukseltaan tekstiilisuunnittelija ja on kasvanut aikuiseksi New York Cityssä. Rentoutuakseen hän lähtee lenkille poimimaan villivihanneksia.
Pär Andler
Pär on pohjoismaiden saaristoluontoa ja Schwarzwaldin pikkukyliä rakastava pyöräilijä ja purjehtija, joka on vakuuttunut ettei osta&dumppaa -kulutuskulttuurilla ole tulevaisuutta. Luontainen kitupiikki joka on aina kärsinyt kun käyttökelpoista tavaraa on heitetty hukkaan. Optimistinen fyysikko, joka hyödyntää pitkää markkinointikokemustaan Netcyclerin käytön kasvattamiseen jänniä yhteistyökuvioita rakentamalla. Johti aikaisemmin tietoturvan globaalia leviämistä F-Securen operaattorikumppaneiden kanssa, ja sitä ennen uusimpien tietotekniikan edistysaskeleiden markkinoimista Hewlett-Packardilla.
Juha Koponen
Toimitusjohtaja ja toinen perustaja
Juha on kolmen lapsen isä, joka haluaa toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Juha harrastaa työmatkapyöräilyä, kasvisruokien laittamista ja opettelee puutarhan hoitoa. Aikaisemmin hän on ollut plasmafysiikan tutkija ja ollut johtotehtävissä toteuttamassa ja viemässä mobiiliohjelmistoja teleoperaattoreille ympäri maailmaa. Juha on koulutukseltaan tekniikan tohtori.
Jussi Koskinen
Toinen perustaja
Jussi, yhden lapsen ja yhden entisen kulkukoiran isä, pitää eläimistä ja haluaa suojella niitä. Jussi on opiskellut fysiikkaa ja markkinointia TKK:lla sekä USAssa 1990-luvun alussa. Ennen Netcycleriä hän on ollut kehittämässä ja myymässä antureita lääketieteen laitteisiin. Jussi harrastaa pitkien matkojen juoksemista ja musisointia.
Mikko Lehtinen
Mikko on innokas digitaalisen universumin puuhastelija. Startup-maailma on Mikon sydäntä lähellä ja vedettyään yrittäjänä Comeks Oy:n mobiili- ja web-tuotekehitystä viiden vuoden ajan, siirtyi hän kehittämään Netcycleriä innostuttuaan palvelun konseptista. Netcyclerissa Mikko painii monitaiturina taustajärjestelmien ja käyttöliittymien parissa ja pyrkii tehostamaan tuotekehityksen prosesseja. Työn ohessa Mikko seuraa mitä maailmalla tapahtuu, musisoi ja fiilistelee hyvien ruokien ja ystävien seurassa.
Vesa Lindfors
Vesa, esi-murkkuikäisen pojan isä, nauttii vapaa-aikanaan mm. kanoottiretkeilystä Helsingin edustan saariin. 1990-luvun alussa päättyneiden sähkötekniikan-opintojen jälkeiset työvuodet ovat vierineet lukuisten ohjelmistokehitysprojektien käyttöliittymäosuuksien suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa. Vesa uskoo ohjelmistojen käyttökokemuksen kehittämiseen, ja on uskonut jo kauan ennen kuin tiesi sellaisten termien olemassaolostakaan.
Reetta Lindgren
Reetta arvostaa autottomana suuresti Helsingin joukkoliikennettä ja iloitsee aina kun ravintolan ruokalistalta löytyy useampi kasvisvaihtoehto. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja opiskelee lisäksi töiden ohella liiketaloutta. Netcyclerillä hän hoitaa talous- ja henkilöstöhallintoon liittyviä asioita ja pitää huolta, että toimiston viherkasvit pysyvät hengissä. Töiltä ja opinnoilta liikenevän ajan hän viettää ystävien kanssa elokuvissa ja keikoilla.
Sonja Mihaljevic
Sonja on koulutukseltaan sosionomi ja työskennellyt aiemmin mm. lasten päivähoidon parissa. Vapaa-ajallaan Sonja harrastaa liikuntaa, lukee dekkareita sekä kierrättää ahkerasti. Sopivasti kiireisenä pitävät myös 3-vuotias poika ja 7-vuotias tytär. Netcyclerissa Sonjan toimenkuvaan kuuluu asiakaspalvelu.
Hendrik Morkel
Hendrik lähtee metsiin vaeltamaan tai rannoille kalaan silloin kun ei tee töitä. Hän on opiskellut kansainvälistä liikkeenjohtoa ja yritysten ympäristöjohtamista ja yhdistää yrittäjyyden ja ympäristökiinnostuksensa omassa yrityksessään Korpi Consulting:ssa. Hendrik uskoo vahvasti että ilmastonmuutoksen välttäminen onnistuu yrittäjähengellä, ei niinkään politikoimalla. Hendrik kääntää Netcycleria Saksaksi.
Juri Munkki
Juri vastaa Netcyclerilla mobiiliohjelmiston suunnittelusta ja toteutuksesta. Koulutukseltaan hän on tietotekniikan DI ja syventynyt vuorovaikutteiseen mediaan ja pelien suunnitteluun. Vapaa-ajallaan hän purjelautailee, ulkoiluttaa koiraa, valokuvaa ja pelaa WoWia. Jurin mielestä tavaroiden korjaaminen ja kierrättäminen on hauskaa ja ekologisesti järkevää.
Daniel Müller
Daniel toimii Netcyclerissa ympäristöasiantuntijana ja etsii jatkuvasti ympäristöaiheista tietoa palveluun. Hän on opiskellut ympäristötiedettä Saksassa, ja tehnyt lopputyönsä liittyen jäävuoriin ja arktisten alueiden vesistötieteeseen. Vapaa-aikaansa hän käyttää tehden vapaaehtoistyötä kansainväliselle ympäristöjärjestölle. Daniel myös yrittää elää vanhan melojaviisauden mukaan, “elämä on lyhyt, melo kovaa!”, joten hänet löytää usein kajakista melomassa ympäri Suomen vesistöjä.
Tara Pattenden
Tara on koulutettu taiteilija Australiasta ja pitää pyöräilystä sekä ruoanlaitosta. Tällä hetkellä hän opiskelee TAIK:n media-laboratoriossa ja työskentelee taiteilijana videoiden ja interaktiivisten taideteosten parissa. Netcyclerin visuaalinen ilme on Taran käsialaa.
Ken Rimey
Ken on ohjelmistosuunnittelija, jolla on laajalti kokemusta niin teollisuuden kuin tutkimuksenkin parista. Hän on syntyperältään yhdysvaltalainen ja on tehnyt väitöskirjansa tietojenkäsittelytieteessä Berkeleyn yliopistossa. Ken asuu Helsingissä ja on kahden kouluikäisen lapsen isä.
Petri Rötkö
Dynaaminen moderni seikkailija, Petri, tuottaa vihreää koodia ja hioo käyttöliittymien ihmistaitoja. Ohjelmoinnin ohessa ehtii välillä myös kavuta suurien siirtomaalohkareiden päälle ja joskus jopa viedä narua hieman korkeammille kallioille. Uusimpana ajan- ja rahanhukkana hän tallentaa henkeäsalpaavia hetkiä ja maisemia digitaaliselle filmille.
Janne Savukoski
Janne harrastaa polkupyöräilyä ja lueskelee tieteiskuvitelmakirjallisuutta. Netcyclerilla Janne koodailee taustajärjestelmiä ja selainsovelluksia. Janne on ohjelmistotekniikan maisteri ja tehnyt aikaisemmin mobiilisovelluksia ja hajautettuja järjestelmiä. Jannen tekniset mielenkiinnon kohteet liikkuvat funktionaalisissa ohjelmointikielissä ja pehmeissä reaaliaika-arkkitehtuureissa.
Jutta Vetter
Jutta on Netcyclerin iloinen ja ekstrovertti copywriter. Hän on jo monen vuoden ajan työskennellyt kielten, markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisena sekä toiminut myös matkailualalla. Hänen työkielensä ovat suomi, ruotsi, saksa ja englanti. Hän osaa myös hieman ranskaa ja opiskelee nyt iltaisin ahkerasti espanjaa. Vapaa-aikanaan Jutta kuuntelee musiikkia, matkailee, tapaa ystäviään sekä on hiljattain löytänyt neulomisen taian.